Eeva

 

Eeva luopui tekosyistä ja pudotti 14 kg

"Xtravaganza tupsahti elämääni kuin tilauksesta!" 42-vuotias Eeva kertoo.

”Olin kyllästynyt pettymään omaan itseeni epäonnistuneiden ryhdistäytymisyritysten jälkeen. Housut toisensa jälkeen jäivät pieniksi, ja kauppojen pukukopeissa tuntui, että jokainen vaate kiristi jostakin tai oli muuten epäsopiva. Kiloja oli päässyt kertymään muutaman viime vuoden aikana pikkuhiljaa, ja tuntui, että jos sain pudotettua kilon pois, kohta tuli kaksi tilalle. ”Ihailtuani hetken xtravaganzan raikasta ja viihtyisää ilmapiiriä päätin, että nyt se tapahtuu – minä lähden mukaan ja jätän turhat tekosyyt taakse.”

Päättäminen osoittautui koko muutosprojektin suhteen tärkeimmäksi asiaksi.
”Kun on päättänyt jotain ja määritellyt itselleen selkeän tavoitteen, on helppo raivata esteitä onnistumisen tieltä”, Eeva sanoo. ”Olen oppinut rytmittämään ruokailuni ja ottamaan ihan omaa aikaa, mikä lapsiperheen äitinä unohtui aiemmin helposti. Olen oppinut näkemään oman arvoni ja kehoni arvon. Enhän omista mitään muuta kuin kroppani, miksen siis kunnioittaisi sitä! Yksin en olisi pystynyt tähän, vaan ryhmän ja ohjaajien tuki ja kannustus on ollut todella tärkeää, ja totta kai myös asiantuntevat neuvot.”

Eeva on nyt laihtunut 14 kg.
”Olen siis tavoitepainossani, voin hyvin, ja viralliset terveysmittaritkin näyttävät minun voivan paremmin kuin kaikkine ylimääräisine kiloineni. Minulle muutos on ollut kokonaisvaltainen hyvinvointimuutos! Paria kauppakassia hiki päässä raahatessani ajattelin, että on se kumma, että niin pitkään annoin tällaisen kilomäärän painaa joka askeleella itsessäni. Olen todella iloinen saavutuksestani, ja nyt vasta olen sisäistänyt jatkuvan painonhallinnan merkityksen elämässäni.”

Enää Eevaa ei harmita yhtään pukukopissa uusia vaatteita sovittaessaan. Sen sijaan hän voi tyytyväisenä todeta, että kylläpä näyttää hyvältä.

”Jos haluaa muutosta, on pakko muuttua itse. Jokainen, joka haluaa onnistua, onnistuu ihan varmasti. Minäkin onnistuin ja nyt todella viihdyn vartalossani. Lihomisen kierre on katkaistu: hyvä minä ja kiitos xtravaganza.”

Eevan haastattelu


Yksityisyydensuoja | Rekisteriseloste